Ei preeriaa, ei peltoja, ei vuortenhuippuja
.
On kaupunki ja kaupungissa kaksi vanhusta
. Toinen herää painajaiseen toistuvaan ja nousee sängystä.
Sudet eivät ulvo eikä vesi hyytävää.
On puolisonsa vartalolla kaksi täkkiä, toinen oli lahja jonka reuna repsottaa
Katse jähmettyy, kello ei
.
Kyyneleitä virtaa vasta alakerra**a
, on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Että kuiskauskin on huuto.
En vaihtais sekunttiakaan.
En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
.
Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt
.
Tapetoitu seinä on ja puinen lattia
, valokuvat koirasta ja lastenlapsista
.
Yläkerta yskii, askel ottamatta jää
, filmi pysähtyy
...
Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen.
Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en
täydellistä suoritusta tehnyt minäkään.
Kyyneleitä virtaa vasta alakerra**a
, on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Että kuiskauskin on huuto.
En vaihtais sekunttiakaan.
En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
.
Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt
.
Kun väkivahva kevät puhkeaa
, ja aamu kantaa rautahaarniskaa.
Kun vaja tehdään vuolukivestä
, mä olen siinä nuorena kuin nurmet on
.
Sä istut salin nurkkapöydässä
, musiikki on rytmitettyä.
Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät.
Sinä nyökkäät
...
Kyyneleitä virtaa vasta alakerra**a
, on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista.
Että kuiskauskin on huuto.
En vaihtais sekunttiakaan.
En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja
.
Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt
.