Ei preeriaa, ei peltoja, ei vuortenhuippuja . On kaupunki ja kaupungissa kaksi vanhusta . Toinen herää painajaiseen toistuvaan ja nousee sängystä. Sudet eivät ulvo eikä vesi hyytävää. On puolisonsa vartalolla kaksi täkkiä, toinen oli lahja jonka reuna repsottaa Katse jähmettyy, kello ei . Kyyneleitä virtaa vasta alakerra**a , on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista. Että kuiskauskin on huuto. En vaihtais sekunttiakaan. En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja . Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt . Tapetoitu seinä on ja puinen lattia , valokuvat koirasta ja lastenlapsista . Yläkerta yskii, askel ottamatta jää , filmi pysähtyy ... Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen. Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en täydellistä suoritusta tehnyt minäkään. Kyyneleitä virtaa vasta alakerra**a , on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista. Että kuiskauskin on huuto. En vaihtais sekunttiakaan. En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja . Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt . Kun väkivahva kevät puhkeaa , ja aamu kantaa rautahaarniskaa. Kun vaja tehdään vuolukivestä , mä olen siinä nuorena kuin nurmet on . Sä istut salin nurkkapöydässä , musiikki on rytmitettyä. Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät. Sinä nyökkäät ... Kyyneleitä virtaa vasta alakerra**a , on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista. Että kuiskauskin on huuto. En vaihtais sekunttiakaan. En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja, en jäätä joka murtui, en kirkonkelloja . Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt .