Syystuulen kantavan Luota kaukaa hyisen pohjoisen Pyörteisiin kirjoitetun kirjeen kuulen Ulvovan kuin sudet kuuta kylmää vaikeroiden Sanat nuo luoksemme kantaa Synkän murheen kuiskauksen On tuuleen kirjoitettu säkeet pahuuden Enteet syntyvän lopunajan pimeyden Mustan ruhtinaan Viitan liepeet luo varjon valon nielevän Ylle kaukaisen hyisen rannan pohjoisen Joka aamuin aina askeleen likemmäksi käynyt on Katseensa hiilen mustaa Yötaivasta syvemmin pimeydellään loistaa Syleilyynsä synkkään satiiniseen Sulkee eksyneen lapsosensa langenneen Pimeyden suunnaton mahti Kylmä kalmansuudelman kaltainen Aatoksemme harhat viekoitusten täyttää Peili tuonpuoleinen eteemme avautuu Vietellen Kyltymätön himo kiihkon kaltainen Ruumiin paljaan voimattoman valtaa Saaden väreilyyn kielletyn nautinnon Nyt meistä jokainen On lapsi pimeyden ruhtinaan Vanki päättymättömän himon ja nautinnon Joka lävistää lailla nuolen noituuden unhoitetun Tää on vain sali varjoinen Sali itse ruhtinaan pimeyden