Kiinni riipun elämässä
Kaikin vaistoin, kaikin taistoin
Vaikka kaikki tuskat tunsin
Vaikka kaikki maljat maistoin
Tartun elon sorjan tukkaan
Pidän kiinni enkä päästä
Sääli muita en, en itse
Myöskään itseäin mä säästä
Kiitän joka tuokiosta
Kiitän sallimusta syvää
Minkä elää vielä salli
Minkä antoi pahaa, hyvää
Teen sen itsetietoisesti
Rikon taikka kärsin - kestän
Noin ma pelon peikot torjun
Noin ma kuolon kauhut estän
Tiedän, että sorrun, sentään
Taikka kenties juuri siksi
Elän suurta sunnuntaita
Tunnen kaikki kaunihiksi
Kenties juuri siksi mulle
Taivaan tuliruskot palaa
Etten eespäin enää toivo
Etten taapäin enää halaa
Tässä seison enkä taida
Muuta, tällaiseksi loi mun
Aika, iäisyys ja luonto
Suuri, joka elää soi mun
Pyydä anteheks en mitään
Mitään en ma anteeks anna
Olen niinkuin luonto itse
Joka lausuu: Kärsi, kanna
Harmetkohot hapset, menköön
Selkä poikki taakan alla
Sentään elämää ma laulan
Kiitän miellä kirkkahalla
Hyvät herrat, kauniit naiset
Kyynelin ma täältä lähden
Itken niin kuin syksyilta
Peittyessä pohjantähden
Rakastan mä raivoon saakka
Tähteäni omaa tätä
Elon joka ilmausta
Maata sydän-sykkivätä
Rakastajan lailla eroon
Kerran elämästä tästä
Ikihyvästit kun heitän
Vielä nautin elämästä
Pyhä, suuri Tuntematon
Turhaan mulle huntus nostat
Tiedän, että kuolen silloin
Koska näkös mulle kostat
Siksi painan silmät kiinni
Umpiluomin uskon sinuun
Rinnoillesi pääni painan
Tunnen, että uskot minuun
Ah, te kuolevaiset, kuulkaa
Nähkää onnellista kahta
Jotka punapursin soutaa
Joutaa pitkin Lemmenlahta
Kukat tuoksuu tuhtopuulla
Tähkät täyteläiset häilyy
Riemut rypäleinä tiukkuu
Päivä alla, päällä päilyy
Miks' en laulais, laikahtaisi
Koska sopii sorja raiku
Siihen, mist' on miesten retki
Missä naisten naurun kaiku
Rakas, pyhä, suuri Luonto
Sulle soitan, sormet liitän
Lumosit mun lasna kerran
Siitä miesnä nyt sun kiitän
Sulle uskoton en olla
Taida enkä tahdo, – helmaas
Suutelen ja kuolen, vaivun
Valheesees ja kuvitelmaas