Kun pappilassa tutut virret raikaa
On pastorintyttöjä seitsemän
Yks taas liian lujaa laulaa
Se pienin ja luisevin Miitta on
Miitta Mariitta geenit sait uljaat
Hiuksetkin vahvat nää
Tähdeksi synnyit
Et oo se nynnyin
Osaat sä viihdyttää
Yleisö palvoo
Öitään he valvoo
Sinua miettien
Kaiken soppaat
Mikään ei sua stoppaa
Elämää pelkää et
Kippoja, kuppeja seitsemänsataa
Tarviiko tuhatta kuparipataa
Antiikit, artekit maniaan saa
Puuvajaan piiloon ne mieheltä paat
Lavalla lipsahti taas vittu suusta
Yleisön mammoilta livahti kusta
Hervoton, hulvaton parhaimmillaan
Spedenkin kääntymään saat haudassaan
Hän on hullu. millai hullu?
Sillai hullusti
Ei liian hullu, vaan ihanan hullu
Hän hullu on terveesti
Hän on, hän on, hän idolimme on
Hän on, hän on, hän idolimme on
Kaikkihan tahtoo olla niin kuin Miitta
Kaunis ja huima, monilahjainen
Rohkea, pyhä, pelkäämätön Miitta
Tuo jumalatar hän idolimme on
Komedienne voittamaton Miitta
Iättömänä tekee taidettaan
Ei rajoja hälle näy
Vaik sata jo kohta käy
Ees rollaattorit estä menoaan
Ei kukaan voikaan olla niin kuin Miitta
Jäisit jo pois
Sais muutkin hommia