Huoneeseen astuu tuo saalistaja
lumoaa kauneudellaan
Tuijottaa ujot silmät nurkasta
Niihin ei vilkaisekaan
Uinuvat haaveet taas yö herättää
ehkä hän aamuksi jää
Hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään jo häviää
Taas yksin niin kuin ennenkin
Ei muuta jää kuin pimeää
Hohtavat on hampaat saalistajan
Hymyssään lämpö ei näy
Uhrinsa valmiin hän vie mukanaan
vuoteelle kylmälle käy
Uinuvat vaistot taas yö herättää
ehkä hän aamuksi jää
Hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään jo häviää
Taas yksin niin kuin ennenkin
Ei muuta jää kuin pimeää
Kerran valon näki
nyt hän pitää unelmastaan lujaa kiinni
irti päästä ei
Vuodet vaihtuu, ihmisetkin unohtuu
vaan saalistaja sielun pitää, päästä ei
(Hän poistuu varmoin askelin)
(Hän poistuu varmoin askelin)
Hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään jo häviää
Taas yksin niin kuin ennenkin
Ei muuta jää kuin pimeää
Hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään jo häviää
Taas yksin niin kuin ennenkin
Ei muuta jää kuin pimeää